Elämä on nyt niin täynnä kaikkea: työtä; vastuuta, uusia haasteita, opiskelua, perheen kanssa elämistä; kaikenikäisten asioihin perehtymistä, sovittelua, neuvottelua jne. Tuntuu siltä että ei aika riitä loppuviimein mihinkään. Tänään totesin jo olevani loman tarpeessa. Unohdan asioita, ihan pienimpiäkin, laitoin mm. pyykit koneeseen ja aineen lokeroon, tein tuon saman kahdelle koneelle, mutta unohdin laittaa toisen koneen päälle.
Kaikista asioista pitää laittaa muistutus puhelimeen, ettei vaan mikään unohtuisi. Ja siltikin osa unohtuu.
Ei tunnu pääkoppani kapasiteetti riittävän kaikkeen, mitä siltä nyt vaadittaisiin.
Olen siis loman tarpeessa, mutta ei minulla mitään lomaa ole. Ei tosiaankaan. Olen vielä sellaisessa työssä, että kun muu henkilökunta on lomalla, meillä vasta kiire alkaa. Silti yhden päivän aion "varastaa" perheelleni tulevasta hiihtolomasta ja lähdemme pienelle lomaselle koko sakki.
Oi, kun minä haluasin taas ommellakkin jotain. Mutta aika ja energia ei anna myöten. Kaiken liikenevän ajan saa juosta kuopuksen perässä. Hänellä on nyt ihana vuoden ikä ja toiminta sen mukaista. Kaikki tavarat, ylipäätään kaikki, mikä on maasta irtoavaa, ei pysy paikallaan tuon pojan käsittelyssä. Tällä hetkellä vuorossa on ruoka-astiat, yksikään muovilautanen ei ole siellä missä sen pitäisi olla, vaan ympäri huushollia leviteltynä. Pyykin laskostukseen sain ihanan avustajan mukaan. Minä laskostin pyykkiä ja kuopus heitteli niitä ympäriinsä, kirjaimellisesti. Kiinni vaan ja olan yli niin pitkälle ku lentää. Sukat lentää tietenkin pisimmälle. Ihanaa, eikö totta.
Univelkaakin on päässyt kertymään ihan kiitettävästi. Tuo samainen kuopus on valvottanut jo reilu kaksi viikkoa meitä yö toisensa perään. Toissayö oli sitten viimeinen pisara, huuto oli jo melkoista ja nyt selkeesti kipuitkua. Niinpä meno lääkäriin ja korvatulehdushan sieltä löytyi ja selitys huudolle. Emme vaan osanneet korvia epäillä kun ei ollut kuumetta, eikä nuhaa ja yskääkään, ennen tätä viikkoa.
Tällainen vuodatus tähän väliin.
Kuvat keventäkööt tekstin ankeutta ja väsymyksen tuntua.
Virkistävää viikonloppua!
Yritähän jaksaa. Mie olen valvonut enempi ja vähempi nyt reilut neljä ja puoli vuotta, siis koko tähän aikaan ei kuulu YHTÄkään yötä jonka olisin nukkunut illasta aamuun heräämättä vähintään paria-kolmea kertaa. Tiedän mitä univelka on. Ajan myötä siihen tottuu, mutta muistia se ei palauta. Saatan unohtaa pyykit pariksi päiväksi kuivuriin, ah sitä ryppyjen määrää! Tai saatan unohtaa viedä ne pyykit yleensäkin koneeseen... Unohdan juoda kahvini ja hörppään sitä kylmänä irvistäen hetken kuluttua ;-)
VastaaPoistaMeidänkään termiitti ei jätä mitään rauhaan, ei vaikka on jo 2,5v joten tiedän millaista tuo pyykkien viikkaaminen jne sellaisen kanssa on. ISO VOIMAHALI ja jaksamisia, ja etenkin niitä hermoja toistamiseen samojen vaatteiden viikkaukseen :-)
Kiitos myötätunnon sanoista.
PoistaSepä tässä onkin, kun sitä on vuositolkulla nukkunu yönsä vähän niin ja näin, välistä yhtenäisiä pitkiä pätkiä, välistä tosi katkonaisia unia, niin tuo jatkuva, pitempijaksoinen valvominen vie voimat taas tyystiin. Sanottakoon tähän, etten tiedä mitään siitä, mitä koliikkivauvojen vanhemmat tietää, meillä ei ole sellaista ollut.
Voisin sanoa, omasta kokemuksestani, että kyllä väsymykseen tottuukin vähän, mutta totaaliväsymiseen ei totu. pitää välissä olla vaikka yksikin hyvin nukuttu yö, ni taas jaksaa vähän aikaa. Mutta kyllä tästä selvitään :)
Niin tutun tuntuista.. ymmärrät varmasti miksi minulla ei ole kiirettä töihin... kotona ollessa vielä jotenkin selviää kaikesta, ja ehtii jopa lasten vinkuessa jaloissa vähän harrastamaankin, mutta töihin menon jälkeen pelkään elämän muuttuvan juurikin pelkäksi selviytymiseksi. Kovasti voimia ja reipasta mieltä toivottelen!! Teidän kuopuksen temput kuulostaa niin samoilta kuin meilläkin.. :D Tosin meillä tuo kävelee vielä sen verran huterasti, että pääsen vähän helpommalla, kun ei jaksa kovin kauas tavatoita kuskata.. ;)
VastaaPoistaIhan varmasti teilläkin tuttua ja jostakin syystä kaikki yksivuotiaat on kiinnostuneita jokseenkin samoista asioista. Meillä yksivuotias juoksee paikasta toiseen ja on tosi kerkeävä toimissaan.
PoistaYmmärrän miksi et kiirehdi töihin. Minäkään en tuossa vaiheessa etes miettinyt sitä mahdollisuutta. en tiedä oliko viisasta tehdä sitä nytkään, perhettä ajatellen. Pidän työstäni ja työpaikastani, ja pidän myös opiskelusta. mutta kolmen ison asian yhteensovittaminen on oma ISO haasteensa.
Samaa sanoisi, ku muutkin. Tutulta kuulostaa, vaikka en ole työelämässä, enkä koulussakaan nyt. Oon opiskellu ite pikkuhiljaa, vuosi koulua, vuosi kotona äitiyslomalla ja taas vuosi koulua. Ens syksyolis taas koulua, se viimeinen puolivuotta ja jotenki tuntuu pelkkä ajatuskin haastavalta nyt, vaikka koulu itsessään ei haastavaa olekaan. Muistin pätkiminen on selvä merkki ylirasituksesta, eli ei muuta ku yrität keinollamillä hyvänsä relata! Muuten voi totaalisesti uupua, sekin on koettu ja huonoksi nähty:(. Meilläki nuorimmainen sairastanu kaikkiaan kolmis en viikkoa tälle vuodelle ja kyllähän se uuvuttaa... Tuhannesti voimia ja pidähän huolta itsestäsi:)!
VastaaPoistaMinä olin kolmetoista vuotta kotona, ennenkuin kävin töissä lyhyen pätkän. Olin silloin aivan valmis vaihtamaan vähäksi aikaa ajatuksia ja tekemään töitä kodin ulkopuolella. Nyt olen sitten oppisopimuksella samassa paikassa. Siinä sitä onkin sovittelemista ja taiteilua monen asian kanssa.
PoistaTänään mietinkin, että pitäisi keksiä jokin keino itselle, millä nollaisin ajatukseni päivittäin. Etten mm. vk-loppuisin ajattelisi vain työ- ja opiskeluasioita, vaan osaisin olla kotona, tässä ja nyt.
Kuopukselle tämä on neljäs, vaiko jo viides korvatulehdus alle puolen vuoden sisään. edellisestä oli ilmeisesti liian kauan, kun lääkäri ei nähnyt tarpeellisiksi laittaa korvalääkärille lähetettä.
Hurja juttu kyllä, ettei antanu lähetettä korvalääkärille:(. Monesti tuntuu nykyään, että terveyskeskus on paljonki arvauskeskus ja monet lääkärit suunnilleen googlettaa koneelta, että mikähän tolla vois olla. Toivottavasti saatte ajan sinne korvapuolelleki! Varmasti on haastavaa tuollanen oppisopimushomma perheen keskeltä! ja on se aina ristiriitasta, kun välillä vaikea olla täysillä läsnä kotona, kun ajatukset jonku muun asian kimpussa. Juuri tultiin miehen kanssa ap illasta ja oli kyllä hyvä alustus elämästä puolisoina ja perheenä. Pysäytti miettimään, kuinka tärkeitä kaikki rakkaat on...
PoistaEhkä sitten seuraavasta tulehduksesta saa sen lähetteen korvalääkärille, tai sitten seuraavasta..
PoistaOn oikeasti aika haastavaa oppisopimuksella opiskella ison perheen keskellä. Mutta on siinä jotain mukavaakin. Pidän uusista haasteista kotivuosien jälkeen, mutta loma tekis välistä terää.
Hienoa, että olette päässeet miehesi kanssa ap-iltaan. ne on aina tarpeellisia ja antoisia hetkiä.