Viikonloppuna oli maa valkea

Luonto voi muuttua yhdessä yössä niin paljon,

 että silmiä pitää hieraista parikin kertaa.

Uskomaton voima ensilumessa,

lapsille,

jotka rientää ulos kertaakaan kehottamatta.

Aikuiselle,

mieli on heti astetta korkeammalla

(jos ei ole kipeänä)

Kun on pahimmasta kivusta selvinnyt, 

lähtee ulos, 

tykyttävässä pääsäryssä. 

Ja makaa peiton alla pimeässä, 

kunnes särkylääke vie taas kivun pois..

Lämmintä on luvattu

Harvinaisen pitkään ensilumi on saanutkin olla maassa.

Minä en vielä mustasta maasta murehi,

kyllä se talvi tänäkin vuonna tulee.

Sitä odotellen.

Syksy

"On syksy niin ihmeellinen, 

minä kaikkea ymmärrä en.

Miten muutoksen saa

koko kesäinen maa?

Syksyn ihmeitä kaikki on vaan."

Oma armas pihasaunamme!

Lauantaina lähdin lähimaastoon kameran kanssa. 

Opettelua. 

 Kuvausta vasten valoa.

Miten kuvataan kun on paljon sumua?

Mielestäni osassa onnistuinkin saamaan tunnelmaa tallennettua.

Oppia ei voi kun kokeilemalla ja kokeilemalla. 

Eli kuvaamalla.

(napauta hiirellä kuvaa niin näet sen isompana)

 

 Sunnuntai aamuna lähdettiin miehen kera kahdestaan,

vähän kauemmaksi kotinurkilta, aamupalalle.

Ei ollut sumua.

Oli kova, kylmä tuuli.

Niin meni viikonloppu, hyvin kuvauksellisissa merkeissä.

Löydettiin myös kaksi geokätköä. 

Meidän perheen ensimmäiset kätköt.

Se olisi kiva, koko perheen, harrastus. 

Toinen kötköistä oli kotoamme kävelymatkan päässä. 

Uusi viikkokin alkoi kauniissa merkeissä. 

Pakkasta oli puolenkymmentä astetta.

Aamulla sumua leijaili sievästi joen pinnalla

päivällä aurinko paistoi niin, niin kirkkaasti

Nyt minä lähden nauttimaan raikkaasta syysilmasta. 

Sellaista

Onpa tässä lähiaikoina ollut kaikenlaista, jotta ei oo kerenny ees aatella bloggaamista:

Mies on ollut lomailemassa veljiensä kera, pyssy olalla kulkenut metässä 

nauttinu olostaan ilman meteliä ja vaatimuksia ja velvotteita.

 Hienoa kun sellainen on ollut mahdollista!

Minä oon siivonnu lasten kans pihaa. Tai oikeastaan lapsen kanssa. 

Voiko kukaan olla enää reippaampi ja ahkerampi ku minun kolmevuotias poika?

 Uskomaton ahertaja. 

Lopulta hän ilmoitti menevänsä sisälle ja taisi mainita että väsyttää. Eikä ihme.

Oon istunut pari päivää koulun penkillä.

Innokkaana aloittanu opiskelua "uudestaan". 

Nauttinut raikkaasta syysilmasta ja komeista, aurinkoisista päivistä. 

Kameraa en ole muistanut ulkoiluttaa. 

(Vaikka itse olen ulkoillut ja lenkkeillyt yks jos toinen päivä)

Olen ajeluttanut sitä auton kyydissä satoja kilometriä, 

katsellut kauniita maisemia. 

Aikataulut ei ole antanut pysähtyä kuvaamaan tuota kauneutta. 

On pitänyt painaa kaasupoljinta jotta pysyisi aikataulussa.

Nykyisin elämä on sellaista. 

Aikaisemmin sain toimia ja tehdä aivan oman aikatauluni mukaan ja lasten.

Silloin mentiin sillä rytmillä ku kotona mennään pienten lasten kanssa.