Luin eilen aikaisempia kirjoituksiani ja ajattelin,
että olenkin joskus osannut kirjoittaa paikoin ihan luettavaakin tekstiä.
Pitkän aikaa blogini on elänyt hiljaiseloa.
En ole jaksanut kirjoittaa.
En ole jaksanut lukea kenenkään muunkaan kirjoituksia.
En ole jaksanut kuvata kauniita kuvia.
En ole jaksanut oikein mitään.
Se ei tarkoita sitä että en olisi halunnut jaksaa tehdä kaikkea noita edellä mainitsemiani asioita ja paljon paljon muuta. Mutta, olen ollut väsynyt. Kaikkeen. Eikä sekään sitä tarkoita, että haluaisin olla väsynyt kaikkeen. Ei tosiaankaan. Haluaisin jaksaa.
HALUAISIN!!
Kaikesta olen karsinut niin paljon pois, kun se vain on ollut mahdollista.
Silti on tuntunut ettei jaksa niitäkään pakollisia, joita ei voi enää karsia.
Ruuan laittoa ja pyykin pesua
ja kasvattamista.
Ihmistaimien kasvattamista nimittäin.
(eikä se työ tule koskaan onnistumaan kehuttavasti)
En ole tänä vuonna kasvattanut yhtään kasvin tainta.
En vaikka puutarhuriksi joskus olen itseni opiskellut.
Mutta ei se sitä sano, etten mitään olisi tehnyt.
Yksi siskoistani aina hymähtää jos puhun etten ole jaksanut,
sillä hän näkee ja tietää ettei meillä ihan jouten olla oltu.
Eikä ollakkaan.
--------------
Ainakin kolme uutta asiaa perheemme elämään on tullut tänä kesänä.
Viljami-kukko ja kanarouvat, Ella, Aada ja Rilla.
Kun on kanat hommattu, eikä mitään ikäloppuja vanhuksia, vaan ihan nuoria, muninnan aloittavia.
Pitää niille tehdä talviasuttava asunto.
Tästä se alkaa..
lähtökohtana oli, ettei kaupassa käydä kun kanalaa tehdään.
No, sähkötavaraa piti käydä hakemassa.
Sillä pitäähän niille lämmintä ja valoa saada talven pimeimpään ja kylmimpään aikaan.
Jotain muutakin uutta meidän tontilla ja elämässä.
Pelti kylpytynnyrin savutorven päällä on suojelemassa talitintin poikasia savulta.
Nyt pelti on jo poistettu, kun poikaset on lähtenyt pesästä.
Pönttö on vielä siirtämättä toiseen puuhun.
Se täytyy tehdä ennen ensi kevättä, ettei tuota peltiä tarvitse enää puuhun ripustaa.
Ja se kolmas;
Jotakuta saattaa hymyilyttää.
Mutta kuvitteleppa, että sinulla on kuusi tyttöä
ja pojan viikarit on vielä yhtä lukuunottamatta päiväkoti-ikäisiä.
Eikä isällä ole koskaan ollut mopoa, eikä liioin äidillä.
Mitenniin meidän tyttö haluaisi mopon?
Mutta niin vaan halusi.
Siksi, että pääsee, täältä maalta, helpommin kulkemaan kavereiden luo.
Ollaanhan me kuskattukkin.
Mutta täytyy sanoa, että onhan se eri juttu, kun ei joka risaukseen tarvii autoo käynnistää.
Kun olis vaan varovainen liikenteessä.
Ja maltillinen, eikä tarvitsisi kelleen mitään näyttää..
---------------
Tämä kesä on ollut vähintään yhtä ihmeellinen kuin viime kesä.
Viime kesänä ihmetys oli lämpö, josta saatiin nauttia, tahi sitä tuskailla.
Tämän kesän ihmetys ja ärtymys on kylmyys ja vesisade.
Mutta, kun ensi viikolla lähden töihin taas, ei kesän tarvitse enää tullakkaan.
Tulkoon, toivottavasti, vuoden päästä!
Sitä odotellessa.
Mutta ennen sitä syksystä ja talvesta nautiskellessa.
(ja tietenkin syksy on märkä ja pimeä ja talvi musta ja säkkipimeä)
TOIVOTTAVASTI EI!
Nykyisin kaipaan yhä enempi meren ääreen.
Siinä on jotain todella kiehtovaa.
Ehkä joskus voin niissä näkymissä viettää enempi aikaani.
Toiveissa on hyvä elää.
Ps. Ne viime postauksen tossutkin muuten valmistui viime viikolla :)
