Rotkoretki

Toissaviikolla oli yhtä aurinkoista kuin tällä viikolla on ollut, tosin silloin oli paljon lämpimämpää kuin nyt.

Olin törmännyt jossakin kuviin Synninlukosta. Se näytti mielenkiintoiselle kohteelle. 

Googletin ja löysin ajo-ohjeet.

Niillä ajo-ohjeilla en olisi ikinä löytänyt etsimääni paikkaa. En vaikka ajelin ristiinrastiin niillä nurkilla, jossa tiesin paikan suunnilleen sijaitsevan. Onneksi puhelimessani on jonkunsortin karttaohjelma ja sen avulla suuntasin perille. Joku saisi käydä nostelemassa pystyyn kaatuneet viitat ja lisäämässä muutaman viitan risteyksiin. Helpottaisi jotakuta retkeläistä varmasti. Kenellehän sellainen tehtävä kuuluu?

Alue on luonnonsuojelualuetta. Eli siellä ei ole risut ja rungot siistissä järjestyksessä. Vaan sekaisin sinne tänne kaatuneita, osaksi maatuneitakin. Yleissilmäys rotkon pohjasta on sekava. Mutta kun tietää olevansa luonnossa ja luonnonsuojelualueella, ei risuihin kiinnitä sen kummemmin huomiota, vaan nostaa jalkaa tottuneesti tai etsii reitin sieltä mistä helpoiten pääsee kulkemaan.

Rotkon toisella laidalla on jäätä runsaasti. Ja niin erilaisissa muodoissa, että siinä riittää ihmeteltävää.

 

Auringonpaiste sulatti jäätä, jokapuolella kuului veden lorinaa. 

Ihastuin paikkaan siinä määrin, että halusin myös perheeni muitten jäsenten tutustuvan siihen.

Pakkasimme pyhäaamuna eväät reppuun ja lähdimme katsomaan.

Lapset juoksi ja tutki joka paikan. Kaksivuotiaskin meni taitavasti runkojen yli tai tarvittaessa konttasi ali.

Tuossa olikin mukava "vesiliukumäki". Ei tainnut olla yhelläkään kuivat vaatteet tuon jälkeen.

Itse en kokeillut mäenlaskua, vaan taiteilin jäätikön yli pystyssä. 

Rotkon päässä on aika jyrkkä rinne ylös. Nelinkontin siinä saa mennä yks jos toinen. 

En ehtinyt nähdä miten muut lapset sen kipusi, kaksivuotias oli vailla isänsä syliin. 

Helpompi tapahan se on tuon ikäiselle päästä rinteen päälle.

Muut meni edellä "tutka" mukanaan, joka näytti reittiä geokätkölle.

Se löytyi aivan liian helposti. 

Jos tuollaiseen paikkaa viitsii tehdä kätkön,

 toivoisi ja jopa luulisi,

 että siihen käyttäisi enemmän mielikuvitusta.

Mutta mukava paikka siinä oli istahtaa mättäälle evästelemään.

Ja lähteä paluumatkalle. Autolle oli matkaa reilu 2km.

Juosten se taittui jopa nelivuotiaalta, vaikka oli jo pitkän matkan kulkenutkin.

Kaksivuotias istui nyt isänsä hartioilla.

Lauloi ja selitti koko matkan omiaan.

Hieno paikka, kannattaa käydä!

Koskikuvausta

Laitanpa tänne kuvia toissaviikon kuvausreissulta Juveninkoskelle.
Kävin koskella edellisenä päivänä, mutta silloin oli pilvistä,
lähdin sitten seuraavana aamuna varhain, kun oli luvassa auringonpaistetta.
Ja olihan se ihan eri näköinen aurinkoisella kuin pilvisellä säällä: 

Kokeilin samalla uutta harmaasuodatintani, 

jonka sain hommattua ihanien sisarusteni lahjoittamalla lahjakortilla. 

Kiitos siitä heille.

Suodatin toimi hyvin.

Kaikilla eri asetuksilla räpsin kuvia niin, 

että ähky tulee kun yrittää niitä katsoa ja käsitellä.

Kosken kristallihampaat. 

Kokeilua:

Hitaampi valotusaika. Palaa puhki herkästi kohta johon aurinko paistaa, 

mutta veden juoksu on "jouhevampaa".

Maalauksellista.

Nopeampi valotusaika. 

Minä pidän tästä.

Kosken yläjuoksulta:

Blogin ylätunnisteen kuva kaatuneesta puusta on kosken alajuoksulta.

Koskikaraa en nähnyt, vaikka sitä kovasti kaipasinkin.

Toinen kuvausreissuni tuolla samaisella viikolla oli kans luontokohteeseen.

Taidan jättää siitä kertomisen kuvineen seuraavaan kertaan.

Tänään on ollut mahtava aurinkoinen keli. 

Sain nuorimmaisen päikkäreille ja lähdin aurinkotuoliin kahvittelemaan.

Enkä voinut olla vetämättä muutamaa haravanvetoa nurmikolla. 

Kyllä sais nopeasti hyvää jälkeä aikaan, 

kun olis tekijäksi.

Aurinkoisia kelejä jatkossakin, kiitos!

Risuja ja halkoja

Tämän päivän ohjelmassa oli, sairaan lapsen hoidon ja koulutehtävän teon lisäksi, risujen hakettaminen. Mies on kaatanut puita, pilkkonut niitä ja lapset on kuskannut ruohonleikkurin peräkärryssä niitä liiteriin. Reippaasti on kulkenut halot sinne minne ne kuuluu.

Kun kaataa kymmenkunta koivua, tulee niistä risuja aika kasa. Mitä ihmiset yleensä tekee sellaiselle kasalle? Kokoaa varmaankin pääsiäis-tai juhannuskokon aineksiksi pihalleen. Tai polttaa samontein, niinkuin tänä keväänäkin on moni tehnyt ja saanut laajempiakin paloja aikaiseksi. Mutta miksi polttaa sellainen määrä hyödyllistä tavaraa, jota kenties sitten ostettaisiin peräkärryllinen pihaan tuotuna?

Tässä lauantaina pojat töissä. 

Takana viime kesänä rakennettu maja.

Me hankittiin jo ensimmäisenä keväänä kun tässä kodissa asuttiin, oksasilppuri. Se on hintansa haukkunut jo monin kerroin. Ei tarvitse ostaa kompostikuiviketta, sitä on riittämiin. Haketta on käytetty kasvimaalla käytäville, kukkapenkit on saanut katteen ihan omasta pihasta.

Mutta ei ainoastaan se hyöty mitä silppurilla saa aikaiseksi vaan myös ilo tekemisestä. Mikä sen mukavempaa kauniilla ilmalla, kuin työntää risua ja oksaa silppurin kitaan. Nähdä työn tulos kun kasa hupenee ja seuraavakin kasa ja toisaalla hakekasa senkun kasvaa.

Siinä on saanu ulkoilmaa haukata samalla, kuunnella välistä linnun laulua ja juoda jopa päiväkahvit kannon nokassa. Sisällä kalvava paleltaminen, johon kokosin harteilleni lisälämmikettä, hävisi kuin itsestään ja risun nokkaan alkoi ilmestymään koristetta, ensin pipo ja sitten kaulahuivi, käväsipä siinä takkikin. Se piti nakata takasin harteille kahvinjuonnin ajaksi, kun aurinkokin meni hetkeksi piiloon.

Puut pienenee vipukirveen avulla. Minä en ole vielä testannu sitä. Koen jonkunasteista kunnioitusta tuota vempainta kohtaan. Mieluummin hakkaan halkoja tavallisella halkomakirveellä. Olkoonkin että se on paljon hitaampaa. Sen takia en minä ookkaan aikoihin saanu yhtään halkoa hakata, kun mies tekee kaikki pois nopeimmilla menetelmillä.

Tätä samaista työtä riittää vielä joksikin toviksi. Osa kaadettavista puista on vielä kaatamatta. Eli lisää moottorisahan pärinää, ruohonleikkurin möyrinää kun lapset kuskaa halkoja liiteriin, aggregaatin hyrskettä ja oksasilppurin rousketta, kun oksat pienenee silppurin hampaissa pieniksi pätkiksi.

Lisää ulkoilmaa ja auringonpaistetta kasvoille. Kyllä luulis unen maistuvan.

Mukavia ulkoilukelejä itse kullekkin. Tekipä siellä sitten mitä tahansa. 

Ajatukset pihalla

"Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään." 

Tuo lintukirja on olellinen puutarhakirjojen joukossa ;)

Alemmassa kuvassa näyte kasvimaavihkosta. Joka tietenkin, ollakseen juuri kasvimaavihko, 

on jäänyt kerran kasvimaalle ja ollut siellä sateisen yön.

Näin minä merkkaan joka kesä mitä mihinkin laatikkoon kasvimaallamme on kylvetty ja istutettu. 

Muuten en muistaisi seuraavana keväänä, mitä missäkin oli aikaisemmin, 

siten ei toteutuisi vuoroviljely.

Sen toteutuminen tökkii vähän nytkin.. 

Neljä laatikkoa sisältää valeistutuksessa olevat mansikan taimet.

Ne pitäisi, oisi pitänyt jo viime keväänä, istuttaa omaan paikkaansa..

Nyt sen voisi tehdäkkin, kun kaivinkone kävi syksyllä tasoittamassa maata.

Vielä puuttuu laatikot ja multa. 

Eikä silloin ihan vähän puutukkaan.

Sairaslomastani on nyt kolme viikkoa kulunut.

Ensimmäinen viikko oli kylmä ja olin vähän kipeä ja kankea.

Toinen viikko oli niin keväinen ja aurinkoinen. 

Eikä olokaan enää niin kipeä ja kankea.

Kuljin joka päivä kameran kanssa sellaisissa paikoissa, 

missä en koskaan ennen ole käynyt,

enkä ihan heti pääsisi käymäänkään, kun olen taas töissä.

Parina aamuna join aamukahvit auringon lämmössä ulkona.

Viime viikko oli taas viileämpi. 

Tein kaksi koulutehtävää valmiiksi.

Hoidin kipeää nuorimmaistani.

Useampi huonosti nukuttu yö, ensin hengitystä kuunnellen,

sitten yskimistä, seuraten tukehtuuko se nyt siihen limaan, mikä kurkusta irtoaa.

Kuumetta liki 40 astetta. 

Kuumelääkkeen avulla jaksanu liikuttaa leikkiautoa tovin tai sanoa; "ei juo" "ei työ"....

Huominenkin menee vielä hänen kanssaan kotona.

Vielä on siis yksi viikko sairaslomaani jäljellä. 

Ei suunnitelmia.

Toiveena olisi lämmintä ilmaa.