Rotkoretki

Toissaviikolla oli yhtä aurinkoista kuin tällä viikolla on ollut, tosin silloin oli paljon lämpimämpää kuin nyt.

Olin törmännyt jossakin kuviin Synninlukosta. Se näytti mielenkiintoiselle kohteelle. 

Googletin ja löysin ajo-ohjeet.

Niillä ajo-ohjeilla en olisi ikinä löytänyt etsimääni paikkaa. En vaikka ajelin ristiinrastiin niillä nurkilla, jossa tiesin paikan suunnilleen sijaitsevan. Onneksi puhelimessani on jonkunsortin karttaohjelma ja sen avulla suuntasin perille. Joku saisi käydä nostelemassa pystyyn kaatuneet viitat ja lisäämässä muutaman viitan risteyksiin. Helpottaisi jotakuta retkeläistä varmasti. Kenellehän sellainen tehtävä kuuluu?

Alue on luonnonsuojelualuetta. Eli siellä ei ole risut ja rungot siistissä järjestyksessä. Vaan sekaisin sinne tänne kaatuneita, osaksi maatuneitakin. Yleissilmäys rotkon pohjasta on sekava. Mutta kun tietää olevansa luonnossa ja luonnonsuojelualueella, ei risuihin kiinnitä sen kummemmin huomiota, vaan nostaa jalkaa tottuneesti tai etsii reitin sieltä mistä helpoiten pääsee kulkemaan.

Rotkon toisella laidalla on jäätä runsaasti. Ja niin erilaisissa muodoissa, että siinä riittää ihmeteltävää.

 

Auringonpaiste sulatti jäätä, jokapuolella kuului veden lorinaa. 

Ihastuin paikkaan siinä määrin, että halusin myös perheeni muitten jäsenten tutustuvan siihen.

Pakkasimme pyhäaamuna eväät reppuun ja lähdimme katsomaan.

Lapset juoksi ja tutki joka paikan. Kaksivuotiaskin meni taitavasti runkojen yli tai tarvittaessa konttasi ali.

Tuossa olikin mukava "vesiliukumäki". Ei tainnut olla yhelläkään kuivat vaatteet tuon jälkeen.

Itse en kokeillut mäenlaskua, vaan taiteilin jäätikön yli pystyssä. 

Rotkon päässä on aika jyrkkä rinne ylös. Nelinkontin siinä saa mennä yks jos toinen. 

En ehtinyt nähdä miten muut lapset sen kipusi, kaksivuotias oli vailla isänsä syliin. 

Helpompi tapahan se on tuon ikäiselle päästä rinteen päälle.

Muut meni edellä "tutka" mukanaan, joka näytti reittiä geokätkölle.

Se löytyi aivan liian helposti. 

Jos tuollaiseen paikkaa viitsii tehdä kätkön,

 toivoisi ja jopa luulisi,

 että siihen käyttäisi enemmän mielikuvitusta.

Mutta mukava paikka siinä oli istahtaa mättäälle evästelemään.

Ja lähteä paluumatkalle. Autolle oli matkaa reilu 2km.

Juosten se taittui jopa nelivuotiaalta, vaikka oli jo pitkän matkan kulkenutkin.

Kaksivuotias istui nyt isänsä hartioilla.

Lauloi ja selitti koko matkan omiaan.

Hieno paikka, kannattaa käydä!