Kaksi viikonloppua

Sain ystävältäni tänään viestin:

Onnelliseen elämään tarvitaan hyvin vähän. 

Kaikki on ihmisen sisällä, 

hänen ajattelutavassaan.

- Marcus Aurelius-

Niin totta. 

Juuri tänään tarpeellinen muistaa. 

Kuten aina.

Takana on kaksi tärkeää viikonloppua.

Ensimmäinen puolison kanssa mökillä.

Luonnon helmassa. 

Toinen siskojen kanssa.

Ei niin luonnon helmassa, mutta lähellä luontoa silti.

Käytiin kuvaamassa isosiskon kanssa,

 kuten vuosi sitten.

Perjantai-iltana käytiin vääntämässä kransseja,

toiset myyntiin, 

toiset omaksi iloksi, 

kuten minä. 

Molempia viikonloppuja yhdisti luonnon kauneus

Sitä ei sovi unohtaa 

Eikä sulkea silmiään siltä

Muita yhdistäviä tekijöitä ei sitten taida ollakkaan.

Jos on kaksin miehen kanssa, 

ei ole ääntä niin paljon kuin kahdeksan siskon kanssa, 

joista yhdellä on vauva mukana.

Ei, vaikka lukisi kirjaa ääneen toiselle.

Nyt on aika pysyä kotona

Aloittaa joululeipomiset

Aloittaa joulusiivoaminen

Laittaa kyntteliköt ikkunoihin

Polttaa kynttilöitä

Olla ja nauttia.

Eikö siinä ole tekemistä ihan tarpeeksi yhdelle tai vaikka yhdelletoistakin ihmiselle?

Taulu

Lapset joskus kysyi, miksi meillä ei ole yhtään taulua seinällä?

Ilmeisesti he ei laske tauluksi vanhaa ikkunaa joka roikkuu sohvan yläpuolella

tai pajuperhosta, joka on toisella seinällä. 

Mielestäni ne on kauniimpia, kuin monet taulut yhteensä.

Mutta nyt meillä on yksi taulu seinällä.

Ei sekään ole mikään ihan normisellainen, ei mikään maalaus.

Yks iltamyöhä, jo makuuasennossa ollessani, muistin että töissä isompia siivouksia tehessä,

 nakkasimme roskiin nurkissa kauan pyörineitä akustolevyjä.

Jäi harmittamaan, että en niistä hoksannut itselleni ehjintä napata.

Jätin jo asian syrjään ja nielin unohdustani

Puhuin miehellenikin, että hommais kaupasta sellaisen

Kunnes hoksasin töissä kysyä, asiasta jotain tietävältä, 

onko sellaisia vielä mahdollisesti jossain varastossa ylimääräisenä. 

Ja niitäkös oli! 

Olis ollut useampikin, mutta minä tarvitsin vain yhden.

Kiitos siitä!

Olin jo aiemmin hommannut kankaan kyseiseen tarkoitukseen.

Meillä ei mikään tapahdu hetkessä

Ei siis nytkään

Mutta kun tapahtuu, ni sitten kans tapahtuu.

Eilen mieheni otti ja teki, ihan jalopuusta, levylle kehykset ja taakse listan, 

johon sain kankaan kiinnitettyä nitojalla.

Nuorimmainen seurasi asiaa aktiivisesti vierestä.

Kuvaajana toimi toisiski vanhin tyttäremme.

Jospa taulusta olisi meille iloa myös siinä tarkoituksessa,

että se vaimentaisi etes hitusen sitä meteliä, 

jota syntyy monesta, kovin kovaäänisestä suusta.

Olin kuvitellut laittavani taulun vaakatasoon seinälle, johon se lopulta asettuikin pystyyn.

Taulun edessä on entisöimäni keinu, joka on kärsinyt kovia.

Sen kans sais kävellä uudelleen entisöintipiiriin.

Mutta ei aika anna periksi. 

Pysyy koossa sen aikaa kun pysyy.

Sitten katotaan mitä tapahtuu, jos se lopullisesti hajoaa.

Matto on samaisen tytön virkkaama,

 joka aikaisemmissa kuvissa toimi kuvaajana.

Hitaasti, mutta varmasti, saan olohuoneeseemme sellaista mitä haluankin sinne.

Seuraavat kaksi projektia odottaa tekijäänsä. 

Ne on astetta hitaampia ja työläämpiä, kuin tämä projekti.

En osaa sanoa monta vuotta niiden valmiiksi saamiseen menee.

Niin meni tämäkin viikonloppu.

Työviikko olis edessä.

Hyvää alkavaa viikkoa sinulle, olipa se sitten töissä tai kotona!

Aarteen etsintää

Tänään pyhäinpäivän iltana 

saan istua tovin ihan rauhassa olohuoneemme nojatuolissa ja kuunnella kaunista musiikkia, 

jota radio tarjoaa ihmisten toiveiden merkeissä. 

Itsekkin soitin, ensimmäistä kertaa eläissäni numeroon, jonka olen kuullut monet, monet kerrat. 

Mutta ei minulle ole sieltä soitettu takaisin. 

Olenkin jännittänyt, että jos he soittavat, mitä minä sanon. 

Olisitte saaneet kuulla musiikkia, 

joka saatteli meidät mieheni kanssa kirkon alttarille vuosia sitten. 

Eli hyvin kaunista musiikkia olisi ollut sekin.

Marraskuun alku on hyvin synkkä ja musta. 

Nyt ollaan sitten siinä vuodenajassa, jota inhoan eniten.

Sillä ei mikään ole niin inhottavaa kuin musta ja märkä marraskuu.

Valoa ei ole nimeksikään.

Lapsilla pitäisi olla sukelluspuvut päällä ulkoillessa.

Vettä tulee taivaantäydeltä. 

Pihapuiden lehdet on haravoimatta ja liiskautuneina maata vasten. 

Pihahommiin ei ole toivoakaan arki-iltana, kun sinne ei kerkeä ennen pimeää. 

Tänään on kuitenkin uskaltauduttu ulos.

Lähdimme etsimään uusia kätköjä. 

Löysimme neljä uutta. 

Yksi niistä oli erikoinen ja vaikeampi löytää kuin muut, mutta löytyi kuitenkin. 

Jotakin outoa siinä on kun oikein tarkkaan katsoo.

Lintutornillakin käytiin.

Yhtään, elävää, lintua emme nähneet. 

Mutta sinnekkin oli kätketty aarre, jonka lapset lopulta löysivät.

Nyt talo on hiljaistakin hiljaisempi

(Vaikka aina täällä jokin laite hurisee)

Mutta korva lepää tässä hiljaisuudessa

Nautin tovin tästä hiljaisuudesta ennekuin tulee taas ääntä ja hälinää..

Isoimmat lähti isänsä kanssa käymään hautausmaalla

Rauhallisia hetkiä toistekkin toivoen.

Ps. tänään kuvasin puhelimella, kun kamera ei ollut mukana...