Marraskuulta joulukuulle

Kaikkea on sattunu ja tapahtunut viimeisen postauksen jälkeen. Ensinnäkin se, että sairauslomani on loppunut ja olen palannut töihin. Se on syy, miksi en päivitä blogiani. En yksinkertaisesti kerkeä, enkä jaksa.
Yksi Marraskuinen vk-loppu oltiin sisarusten kanssa mökkeilemässä Kolin kauniissa maisemissa. Meitä ei häirinnyt sähkökatkokset. Toisin kuin kotona Keski-Suomessa. Olivat 19h ilman sähköjä.
Siskoni on kirjoittanut omassa blogissaan kauniisti lomastamme. Tästä pääset lukemaan hänen ajatuksiaan. Minä olen sisarussarjan alkupäästä. Olen lähtenyt pois kotoa kun nuorin sisareni on ollut vuoden ikäinen. Ei sitä ole päässyt tuntemaan nuorempia sisaruksia, kuin vasta pikkuhiljaa, iän karttuessa. Sanon niinkuin Majuniakin, että jokainen on omalla tavallaan minulle tärkeä.
"Jokainen näistä sisaruksistani on minulle omalla tavallaan hyvin tärkeä. Toisten kanssa arkisia kohtaamisia on enemmän kuin toísten. Silti jokaista ajatellessani sydämessäni läikähtää lämmin tunne, jonkinlainen ylpeyskin. Minun siskoni! Minun veljeni! Miten kiitollinen teistä olenkaan!
Jokainen teistä on minulle korvaamattoman rakas."
Olisin aivan hyvin voinut kirjoittaa nuo sanat itse. Olisinko osannut sen nuin hienosti muotoilla?

Kävimme retkellä komeassa luonnossa Kolilla. Lunta oli niiiiin paljon. (Onkohan ne nyt sieltäkin sulanut, niinkuin meiltä?)

Kolin päältä. Maisemat oli rajoittuneet. Selkeällä kelillä tuolta näkyis puoli valtakuntaa.

Pyhäaamuna kuvasin mökin rantaa. Ai sitä kauneutta!

Seuraava vk-loppu oli hieman erilainen, miehen kanssa yhdessä mökkeillen ja kurssia, yhteisen elämän ratoksi, käyden.

Ilmanala oli muuttunut ja maiseman väri samoin. Minun mielialaani vaikuttaa suoraan näkymä ikkunasta. Olen täällä joskus ennenkin kirjoittanut, että VIHAAN marraskuun mustuutta ja vesisadetta. Eikä se viha ainakaan lauhdu joulukuussa, kun edelleen on mustaa ja pimeää ja vettä sataa niinkuin saavista kaadettais.

Tänään, joulukuun kuudentena päivänä on reilu neljä vuosikymmentä siitä kun äitini on iltahämärissä saanut kainaloonsa pienen tytön. Silloin on varmasti pääkaupungissa ollut valkoinen, luminen näkymä. Toisin kuin tänään! Valkoista ei riitä Keski-Suomeenkaan saakka. Saati pääkaupunkiseudulle. Onhan se hienoa viettää, vuodesta toiseen, syntymäpäiväänsä näin hienona Juhlapäivänä. 

Hyvää Suomen Itsenäisyyspäivää kaikille!