Kirjahylly ja ikkunanäkymiä

Sain Tosimummolta toiveen kuvata kirjahyllykaunottareni.

Minähän tein työtä käskettyä.

Olen ollut lapsellisen onnellinen tuosta hyllystä

Kun sen vihdoinkin sain omaan olohuoneeseeni.

Kuolasin sitä monta vuotta työpaikallani ja lopulta sain luvan tuoda sen kotiini!

Ei siis ihme että kylässä käynyt kälyni nimesi sen kateuskirjahyllyksi.

Maali on lohkeillut ja kulunut. 

Minusta se tekee hyllystä vaan kauniimman ja arvokkaamman.

Eräässä arvonnassa mieheni voitti pääpalkinnon; vauvan kehdon.

Olin hetkeä aikaisemmin sanonut että meille tuo ei mahtuisi mihinkään jos voitettais,

Pitäis laittaa katosta roikkumaan.

Mutta ei mennyt hetkeä kuin kuulin että voitto tuli meille.

Ylpeänä kannoin kehdon kotona sairastavalle miehelleni.

Eihän se meille mahtuisi, jos oikein tarkkoja ollaan.

Mutta olohuoneessamme se silti on ollut siitä lähtien.

Aina siinä istuu kahdesta nuorimmaisesta toinen lukemassa.

Pari kertaa viisi vuotias on jalat pystyssä nukahtanut siihen.

Ja nuorimmainen on siinä nukkunut monet unet.

Viime viikolla sairastaessaan nukkui siinä päivät läpeensä.

Minä istuin nojatuolissa neuloen,

jalalla potkin vauhtia kehdolle.

Jos hetkeksi vauhti pysähtyi

kuului kehdosta kuiskaus:

"Äiti hyttytä".

Olohuoneesta on suuret ikkunat pihallemme.

Niistä on mukava seurata ulkoilmaa ja elämää.

Elämä on täällä maalla pääasiassa sitä mitä lintulaudalla tapahtuu.

Muutama auto ajaa päivässä ohi.

Mieluummin minä lintuja ja luontoa seuraankin kuin erimerkkisiä ja -värisiä autoja.

Aika komea ilmestys tämä käpytikkauros.

Ikkunan takana on iso ja vanha pihlaja. 

Osin jo niin huonossa kunnossa, että sitä uhkaa kaataminen.

Se harmittaisi suunnattomasti.

Sillä mikä sen kauniimpi on kuin tuo vanha puu ikkunanäkymänä?

Se oli viime syksynä marjoista punaisena.

Niitä on riittäny kevääseen asti linnuille syötäväksi.

Myös oravat käy lintulaudalla ja talipalloja nakertamassa.

Kissa on tosin pitänyt aika hyvin oravat pois pihastamme.

Minusta se on tosi symppis otus.

Mutta turhan nopeasti se tyhjentää lintulaudan vaikka se olisi kuinka iso.

Yksi orava ei ole vielä muuta kuin silmänilo

mutta jos niitä on seitsemän,

se alkaa olla jo liikaa.

Kissa lähettyvillä...

...äkkiä pakoon.....

Aurinkoista kevättä.

Luonnon ihmeitä ja

kevään etenemistä seuraten.

Haaveita

Viime syksynä siskojen kanssa tehty reissu mielessä.

Näissä kuvissa pitää välillä lämmitellä sisuksia.

Mutta ei tunnu riittävän. 

Varsinkaan kun siskoja on siellä taas ja lisää menossa.

Minäkin haluan!!

Yö nuotiolla

Joskus elämä ei mene ihan niin kuin on itse ajatellut.

Joskus ei vaan jaksa enää sitä oravanpyörää mihin on kulkeutunut pikkuhiljaa. 

Joskus voi väsyä.

Silloin on pysähdyttävä.

Yksi tärkeimmistä ajatuksistani on ollut päästä yksin mökille.

Sille ei vaan tunnu löytyvän aikaa mistään.

Jostakin kumman syystä elämä voi olla sellaistakin.

Siksi sain yksi kaunis aamu ajatuksen lähteä laavulle yöksi.

Sääennusteesta katsoin sopivan päivän.

Ajatuksella että saisin nähdä kuun.

Onhan nyt täyden kuun aika.

Siis aloin pakkaamaan tavaroita. 

Hain varastosta rinkan, makuupussin, 

patjan, trangian.

Rinkan pakattuani lähdin hyvin ajatuksin liikkeelle.

Rinkan paino tuntui äkkiseltään harteilla raskaalta.

Mutta minulla ei ollut kiire mihinkään.
Hiki siinä silti tuli, ennen kuin olin laavulla.

Ilma oli muutaman asteen lämpimän puolella.
Viima oli jonkunlainen.
Edellinen retkeilijä oli jättänyt sen verran halkoja, että sain tehtyä nuotion.
Muuten nuotiopuut piti tehdä itse.

Puiden sahaus ja halkominen osoittautui hyväksi lämmittelykeinoksi yön pimeinä tunteina,
kun meinasi muuten palella.





Joskus kuuleen jonkun sanovan tämän vuodenajan luontoa harmaaksi.
Sanoja ei ehkä pysähdy katsomaan luonnon värejä.
Uskomattoman kaunista.

Tähän vuodenaikaan pimeä tulee aika pian.

Viiden maissa on jo melko hämärää.

Kuudelta laittauduin maaten.

(alla oleva kuva on otettu kännykällä)

Puolen yön aikaa nousin lopulta pussista, 

joka osoittautui aivan liian köykäseksi kahden asteen pakkasessa.

Päätin istua yön nuotiolla, jossa ehkä pysyisin lämpimänä paremmin.

Tässä vaiheessa puiden sahaus oli oikein oiva keino lämmittelyyn ja samalla tietenkin takasin itselleni lämpimämmän olon nuotion ääressä.

Huono puoli tuossa istuissa oli se, 

että väsymykseltä ei paljon jaksanut järellisiä ajatuksia ajatella.

Silloin olisi saanut käytettyä hyödyksi yön pitkät tunnit.

Uskomattoman pitkä on marraskuisen yön pimeys.

Nukuin jonkun tovin istualleen. 

Nuotiokin oli siinä sammunut.

Ja oli alkanut lumihöytylää leijailemaan.

Vaan eipä olisi voinut odotetumpi ja kaivatumpi olla valon kajo, 

joka aamulla hiipi pikkuhiljaa näkyviin.

Se oli riemullinen hetki.

Kuin uusin voimin laitoin kahviveden tulelle. 

Sahasin taas puita, seuraavallekkin kävijälle.

Yöllä oli rantavesi jäätynyt.

Rantakaislikkoon oli pakkanen taiteillut timantteja.

Aamulla ei yön kylmyys enää vaivannut.

Valvotusta yöstä huolimatta kuin uusin voimin nostin 

vähän keventyneen rinkan selkääni ja lähdin kävelemään autolle. 

Nautin siinä kävellessä täydellisestä hiljaisuudesta.

Omien askelten rapina oli ainoa ääni.

Reissun jälkeen oli voittajafiilis. 

Seuraavana päivänä googlasin makuupusseja.

Niitä on tosiaan äärilaidasta toiseen. 

Niin hinnan kuin säänkestävyydenkin saralla.

Minä yllätyin tiedosta, 

että -40 asteen pussissa

 ihanteellisin nukkumalämpötila on 

naiselle -11 astetta,

miehelle -19 astetta.

Tuo -40 on hypotermiaraja.

Pussi on vielä ostamatta.

Mutta tuo reissu sytytti kipinän lähteä uudelleen.

Täydenkuun aikaan.

Jolloin kuu myös näkyisi.

Nimittäin nyt ei kuu minulle näyttäytynyt.

Mukavia yöretkiä kaikille niille, jotka sellaisia suunnittelee ja päättää myös toteuttaa.

Voin suositella lämpimästi, kylmästä kokemuksesta huolimatta.

Syksyn kuulaus

Hyvin lämpimän kesän jälkeen on saatu hyvin lämmin syksy.

Kesä on muistojen sopukoissa.

Syksyä eletään parhaillaan.

Minä Rakastan syksyä,

sen viileitä, hämärtäviä iltoja,

lämpöisiä, mutta ei kuumia, päiviä,

auringon valoa,

raikkautta,

kuulautta.

Syksyllä on helppo hengittää.

Kesän muistot lämmittää mieltä, kuumuudesta huolimatta, tai juuri sen takia.

Palaan niihin paremmalla ajalla.

Jos sellaista tulee.

Mukavaa, raikasta syksyä kaikille!

Kesä

Kesä on kohta jo lopuillaan. Eikö se siltä tunnu, jos 3/4 lomasta on takana? 

Mutta siitä saa iloita, että vielä on se yksi viikko lomaa jäljellä. 

Vaikka se ei olekkaan tämä kuluva viikko. 

Sitä parempi, kun parin työviikon jälkeen on vielä viikko täydellistä lomaa. 

Täydellistä? 

Silloin se on täydellistä, kun lähdetään kotoa pois, koko perheen voimin. 

Mökkeilemään meren rannalle. 

Sen näkee sitten miten se loma menee, mutta kuulostaa se ainakin mukavalle. 

Meri on meidän perheelle aivan vieras elementti, mutta eiköhän siitäkin osaa nauttia.

-------------

Kävimme yksi pyhä Tampereella Hatanpään Arboretumissa. 

Mielenkiintoinen paikka erilaisine kasveineen. 

Pienimmillä kiinnosti enempi juokseminen kukkien välissä olevilla poluilla. 

Minua kiinnosti kasvit.

Kameraani en saa juuri koskeakkaan, silloin kuin olemme koko sakilla liikenteessä. 

Toisiksi vanhin ottaa kameran haltuunsa ja minä ehkä näen sitä välistä. 

Toki hetkeksi sain sen haltuuni.

Niissä kuvissa joissa ei ole "Kaisa" alareunassa, ei ole minun kuvaamiani vaan tyttäreni.

Kotipihan kukka, Patjarikko. 

Luulin ostaneeni valkoisen patjarikon siemeniä, mutta ne olikin punaisia. 

Ei paha tuokaan. Mutta haluan vielä sitä valkoistakin.

 Ulkosaunan kupeella on monta lintupönttöä. 

Yksi kaunis kesäpäivä istuimme nuorimmaiseni kanssa, saunaa lämmittäen, katsomassa lintujen elämää.

Talitintti uskalsi viedä poikasilleen syötävää, ei ilmeisesti laskenut meitä kovin suureksi uhkaksi.

Toisaalla kirjosieppo ruokki omia poikasiaan. 

Mukavaa seurattavaa, jota reilu kaksivuotias ikiliikkujakin jaksoi seurata vaikka kuinka kauan.

Juhannuksen ja toisen tyttäremme rippijuhlien jälkeen lähdimme reissuun. 

Mukaan pakattiin toppavaatteista hellevaatteisiin.

Ja molempia tarvittiin.

Pikkumiehen päiväunien aika, mutta ei malta nukkua, 

kun on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä ja tutkittavaa.

Tänä kesänä on käyty ongellakin. 

Vedetty pressukatoksen alta soutuvene pois ja laskettu veteen.

Neljä kesää se on ollut katoksessaan.

Miksi niin tärkeisiin asioihin ei ole muka aikaa?

Itse en ole vielä päässyt mukaan noille reissuille.

Vielä tulee sekin aika. 

Jos ei tänä kesänä niin sitten joskus toiste.

Piiiiiiiiiiiitkästä aikaa olemme syöneet paistihaukea. 

Mummoni sitä aina teki ja ai että se oli hyvää.

Melkein yhtä hyvää se oli nytkin. 

Mutta mikä siinä sitten on, ettei nuoriso oikein tykännyt siitä?

On sitä jotain näkyvääkin saatu tehtyä.

Lapset maalasi kioskin mieleisekseen jämämaaleilla, joita löytyi varastosta.

Ladon siivous oli tämän kesän tavoite. 

Siihen ollaan melkein jo päästy. 

Kuva alkuvaiheesta.

Valmista kohtaa latorojektissa.

 Pihan vaarattomia eläimiä.

Vaskitsa ja sisilisko.

Kesällä on kiva kun kaikki kasvaa ja hedelmät ja marjat kypsyy.

Saa syödä pensaasta marjoja suoraan, hedelmäpuista
 omenoita ja luumuja, mansikkamaalta mansikoita, syksymmällä on porkkanoita jne.

Mutta sitten on se toinen puoli. Ne tulholaiset, jotka tahtoo kans herkutella oman annoksensa...

Tässä karviaspensaan oksa, jossa on lehdet pelkkää rankaa vaan.

Alla kuva työn tekijöistä.

Karviaspistiäisen toukka.

Kirvoja.

Mustasilmäsusanna.

HYVÄÄ KESÄN JATKOA!! 

Nautitaan niin kauan kuin sitä riittää.