Tämä on sellainen päivä, jota ilmankin olisin tullut toimeen, omasta mielestäni vallan mainiosti. Eikä tämä päivä ole vielä edes illassa, vielä kerkee tapahtua vaikka mitä. Toivottavasti tapahtuis sellaista, että tämäkin päivä tuntuis tarkoitukselliselta.
Aamulla aloin purkamaan, eilen ompeleemaani taskua ekaluokkalaisen hupparista. Yöllä päätin, että puran sen, vaikka eilen olin tehnyt toisenlaisen päätöksen. Mutta se turhamaisuus (mikä se sellainen on?!) se sai pään toisenlaisiin ajatuksiin. Niin työläs homma se oli, että en jaksaisi joka päivä tehdä.
Työtä tehdessäni tuli taas selväksi muutama tärkeä asia, mikä on ompelussa välttämätöntä.
Ensimmäinen on valo, miten tuntuukin, että nyt on sellainen päivä, että valo ei riitä mihinkään.
EI MIHINKÄÄN!
Toinen on hyvät hermot! Mistä niitä saa, jos ei omista sellaisia luonnostaan!?
Terävä ratkoja on kans ehdoton, jos joutuu purkamaan.
Ompelutaito voisi olla yksi tärkeä tekijä, se varmaan kasvais ommellessa. Mutta jos harvoin saan aikaiseksi istuttua ompelusten ääreen, mieluummin ompelisin kuin purkaisin. Eikä taitoa pääse karttumaan, kun joudan niin harvoin ompelemaan. ÄH!
Kun sitten olin saanut purkutyön tehdyksi ja taskun ommeltua takaisin oikealle paikalleen ja hihatkin jo takkiin kiinni, niin eikös saumuri tehnyt tenän. Ei vaikka kuinka laitoin lankoja uudestaan ja uudestaan, niin aina se yksi ja sama siepparilanka eksyi omalta uraltaan pois.
Kaikesta huolimatta, huomaattehan, olen ommellut! Tai yrittänyt ainakin ommella. Aikaisemmin, muutamia vuosia sitten olisin nakannut takin tekeleen nurkkaan ja siellä se olisi keskeneräisenä odottanut piiiiitkiä aikoja valmistumista. Eli kehitystä on tapahtunut, ompelijassa ainakin, jos ei taidoissa oliskaan. Sillä en kertaakaan etes ajatellut heittää tekelettä mihinkään, vaan jatkoin ompelua. Toivottavasti saan pian esitellä valmiin työn.
Tänään en uskalla luvata sitä tehdä, sillä, valonpuutteestako johtuen, on niin kova hinku lähteä lenkille nuorimmaisen kanssa (mieluummin ilman nuorimmaista, mutta kun toinen puoliskoni lähtee kokoukseen, en henno jättää pientä sisarusten hoteisiin).
Joten minä lähden tästä nyt lenkille raikkaaseen syysilmaan.
Hih, toivottavasti tänään olis parempi päivä! ;D Miksi se aina alkaakin hymyilyttää kun lukee toisen suivaantumisesta. Ei se silti vahingoniloa ole, elä niin luuule. ;)
VastaaPoistaMinäkin istuin eilen pitkät tovit pää kumarassa ja ratkoin, ratkoin, ratkoin... sain peittarin ja opettelin käyttämään. Se ommelhan on sellainen, että sen pitäis purkaantua siepparilangasta vetämällä, mutta ei mulla. Purkaantui aina pikkupätkän ja jumi taas johonkin. Ja sitten sitä nypittiin sormin. Samaa pääntietä kolme kertaa.
Eilen oli varmaan joku valtakunnallinen ratkomispäivä.
Eläkä naura siellä. En jaksaisi tosiaankaan joka päivä istua ratkoja kädessä, huonossa valossa ja purkaa sitä mitä juuri on saanut tehtyä.
PoistaMutta tuo nyt vähän lohduttaa, että sielläkin on ratkottu :) sinäkin, jolla nyt tuota kokemusta on vähän enempi ku mulla :)
Toivottavasti se oli eilisen juttu tuo ratkominen ja tästä eteenpäin tehdään kerralla valmista, jookosta?
Minä uskon vakaasti, jotta jokkainen välillä ratkoo! Vaikkei sitä kertoiskaan. ;D
PoistaIhana siitä hupparista tulikin, ja niin on nätti mallikin!! =)
Tottahan se on. Jokaisessa työssä tai harrastuksessa on ne omat huonot puolensa. Joskus ne vaan ottaa enempi voimille ja joskus menee kevyesti siinä ohessa :)
Poista