Sairauskertomus

Lyhyen ajan vietin seinien sisällä, joita en ole aikaisemmin päässyt näin läheltä seuraamaan. Täällä on hyvä olla. Täällä on hyviä ihmisiä, jotka pitävät huolta meistä, jotka makaamme kipujemme kanssa vuoteissa. Kun jalkaa ei pysty nostamaan. Kun kivulta ei pysty kylkeä kääntämään. Kannustuksen määrä on iso, kun kampean kipujeni kanssa ylös. Pahoinvointi meinaa tehdä mahdottomaksi yritykseni. Mutta sopivan turvan tuo pahoinvointiin tarkoitettu pussi ja auttajan vakaa käsivarsi. Selviän reissustani ilman oksentamista. Mutta ruuan sijasta saan suolaliuosta suoraan suoneen. Ja uni voittaa. Ei jaksa harmitella väliin jäänyttä ruoka-annosta. Eikä edes ole nälkä. Saako suolaliuos näläntunteen pysymään loitolla. Yöllä herään naapuripedissä makaavan yskimiseen ja luulen että on aamu jo. Kello näyttää kahta. Siis kaksi yöllä. Jatkan untani ja jälleen herään. Nyt aikarauta näyttää neljää ja seuraavalla kerralla viittä. Neljältä sain kipulääkkeen, jotta sain jatkettua untani. Aamulla olen virkkuna kun aamupalaa tuodaan.  Muistan niitäkin aamuja, sairaalan vuoteella, pieni nyytti kainalossa, että ei olisi halunnut nousta niin aikaisin, kun unta olisi riittänyt vaikka minne. Mutta sairaalassa on omat aikataulunsa, joiden mukaan siellä syystä tai toisesta aikaansa viettävät, joutuvat  elämään. Ennenvanhaan, silloin kun ensimmäinen lapseni syntyi, jätettiin aamupala tarjoittimella kaappiin, jos ei jaksanut nousta sitä kahdeksalta syömään. Siihenkin hyvään käytäntöön ovat varmaan terveystarkastajat puuttuneet.

Kotiin pääsin ystävällisen taksikuskin kyydissä. Niinkuin menomatkankin edellisenä päivänä. Hyvä, tasainen ja turvallinen oli kyyti. Vaikka kyllä siinä istuessa mietin, miten paljon mukavampi olisi olla oman tutun ja turvallisen miehen kyydissä. Ei tarvitsisi miettiä mitä sanon vai sanonko mitään. Ei pelätä sanoa että minua palelee, tai sitä että nyt onkin aivan liian kuuma, että melkein henkeä ahdistaa. Saisi kuunnella radiota tai olla  kuuntelematta, siltä omalta valitsemaltaan kanavalta.
Mutta en valita. Arvostan niitä, jotka kuljettavat pitkiäkin matkoja asiakkaita, kipeitäkin, paikasta toiseen. Tuovat turvallisesti kotiovelle saakka. Sillä aikaa on mies, se tuttu ja turvallinen, kerennyt laittaa syötävää puolisolleen. Olipa jopa kukkakimpun käynyt hakemassa ja kynttilän sytyttänyt. Ja leivoskahvit keitellyt. Se ihana, huomaavainen, mieheni.
Lapsille on näytettävä arpia, joiden takia olen ollut pois toista vuorokautta. Joiden takia äidin päälle ei voi hypätä. On tultava varovasti. Rutistettava kaukaa ja hellästi.
Eikä äitiä tarvitse pelätä, vaikka se onkin kipeä.

Mietitkö monesti päivän aikana mihin kaikkeen tarvitset vatsalihaksia? Minä ainakaan en ole tullut miettineeksi sitä normaalina päivänä. Tänään, vähemmän normaalin tuntuisena päivänä, on monesti saanut huomata mihin kaikkeen vatsalihaksia tarvitaan. Huomata senkin  mitä ei voi tehdä, kun on operoitu vatsan alueella. Ei voi nauraa, eikä hyvältä tunnu itkukaan. Ei voi yskiä, vaikka limaa onkin kurkussa. Ei voi palella. Tai tekee ainakin pahaa kun täriset vilusta ennekuin saat kiedottua lämmintä ympärille.
Vanhan mummon kyyryistä, hidasta tassuttelua on kulku. Lapsilla nauratti kun he pohtivat menenkö töihin huomenna. Taisivat itse ymmärtää, ettei äiti taida olla työkuntoinen.

On yö, istun nojatuolissa, olohuoneen pimeydessä. Kipu ei anna nukkua. Tämä kipu on sitä kun operaation jälkeen ei suoli toimikkaan ihan normaalisti. Kuinka hallitseva vaiva! Ei sitäkään heti tule ajatelleeksi. Ja kukapa sellaisesta vaivasta ääneen puhuisi? Mutta minä sanon että hallitseva kipu! Kipu johon lääkkeet, ei edes ne huumaavat, joita mieheni ei saanut apteekista tuotua, ennenkuin näkivät kelakorttini, vaikuta. Tähän auttais lenkille lähtö. Mutta mites nyt lähdet lenkille, operoituna, vatsa paketissa ja tuonne yön pimeyteen? Ei onnistu. Istunko siis nojatuolissa yön kipuineni? Torkahdan jos torkahdan.

Seuraavana päivänä... Kipu ei ole mihinkään hävinnyt. Sain toki nukuttuakin. Kuuden jälestä, silloin kun mies oli jo lähtenyt nuorimmaisten kanssa liikenteeseen..


Tässä tälle päivälle ajatus:
Hyvä moninkertaistuu kun keskitymme siihen.
Negatiivisuus moninkertaistuu jos keskitymme siihen.
Kumpaa haluamme lisää?

En jää murehtimaan kipujani. Elän niiden kanssa sen aikaa, kun niitä minulla on. Nautin olostani, niissä puitteissa, mitkä minulla on. Suljen silmäni, annan Rainion laulaa Ave Mariaa ja nautin.

Nautithan sinäkin. Kivuttomasta päivästä. Tai vaikka kipuineenkin tästä päivästä. Parempaa on edessä, kun luotamme siihen.