Suomen pääkaupunki

On ilo että minulla on siskoja. On sitä suurempi ilo että niitä on monta. Minä pidän heistä, kaikista. Ei sitä tule sanottua ääneen, liekö koskaan, heille itselleen. Minusta on ihana olla heidän siskonsa. Ei he minua tunne ja tiedä kaikkia minun elämäni vaiheita. Mutta he tietävät, mistä olen lähtöisin ja mikä on ponnahduslautani tähän päivään. Se on tärkeää.
Yksi siskoistani ajoi meille viime viikolla pieni vauva kopassa tuhisten. Otti minut etupenkille ja ajettiin yhdessä Suomen pääkaupunkiin, siskomme tykö. Pääkaupunkiin hän on muuttanut kesällä. Kerrostaloon. Korkealle mäelle. Talon katolta näkyy koko Helsinki. (No aikakin melkein).

Niinä päivinä kun olin tuolla pääkaupungissamme, sain nähdä siskoistani valtaosan. Ne jotka eivät päässeet paikalle, olisivat sinne halunneet, tietenkin. Kävimme Isossa kauppakeskuksessa. Kävelyllä viiden siskon voimin pimeässä, tihkusateisessa, syysillassa ja saunomassa, taloyhtiön katolla sijaitsevassa, saunassa. Kuuntelin yöllä tuulen vinkunaa nurkissa, katselin kuun loistetta yön pimeydessä.
Kävelimme päiväkävelyllä Suomen kauneimman puiston käytäviä pitkin. En hetkeäkään epäile nuita tuon puiston pääpuutarhurin sanoja, joiden voimalla hän joka aamu jaksaa töihinsä lähteä. Niin tuli mieleen voimakkaasti ne ajat, kun itse työskentelin tuollaisen puiston keskellä. Olen aina pitänyt hautausmaista todella paljon. Siskoni siinä kulkiessaan sanoikin, että miten kuolleille tehdäänkin näin kaunis asuinsija?

Lehmuskuja

Vaahterakuja

Vaahterakuja

Syyshortensiakuja

Tuo kaikki on aivan epätodellisen keltaista. Lukuunottamatta lehmuskujaa, joka on vielä vihreä. Katso nuita lehmuksen runkoja! Tuo syyshortensia pitäisi nähdä aikaisemmin syksyllä, kun se on täydessä kukinnassa! Ihana ajatus että siitäkin oli tehty tuollainen kuja. Lisäksi siellä oli tuijakujaa, leikkaamatonta ja leikattua, kuusikuja, mäntykuja... Mitä kaikkea. Puiden ja pensaiden kirjo on melkoinen. Sanoinkin siellä kottikärryjä ja haravoita kuskanneille työntekijöille, että teillä on kaunis työpaikka. Olivat he siitä toki itsekkin tietoisia, mutta tyytyväisiä varmasti, että muutkin sen huomaavat.

Illalla lähdimme tuon Helsingissä asuvan siskoni kanssa meren rannalle. Menimme sinne lankakaupan kautta. Oliko se nyt euroopan suurin sellainen, vai mikä lie, mutta iso se oli! Ja voi ja oi sitä lankojen määrää ja kirjoa. Sinne sais upotettua pienen omaisuuden. Ei ihan heti tuota uskoiskaan.

Hieman myöhästyimme auringonlaskusta. Sitä me, sisämaan kasvatit ja Helsingistä paljon tietävät, tietenkin, taivasteltiin, miten kaunista pääkaupungissa on! Minä kuulun niihin, joka olen aina yhdistänyt Helsinkiin vain betoniseinät ja ihmispaljouden. Sen kummemmin asiaa ajattelematta.

Elämäni eka kerran kävin kirjamessuilla:

Hyviä, mielenkiintoisia kirjailijahaastatteluja. Paljon ajatuksia herättäviä. Syviäkin sellaisia. Erityisen suuren vaikutuksen teki minuun Eppu Nuotio. Ihan tavallinen ihminen, ihan tavallisesti kertoen, mutta saaden kuuntelijalle niin vakuuttavan ja erityisen olon. Ihastuin häneen ja hänen ilmaisuun. Olin aivan myyty.

Muokkaus: Hyvä oli myös Lipastin haastattelu. Huumorimiehiä. Hänenkin kirjansa on luettava!

Kummityttö syventyy kirjallisuuden saloihin.

YK:n juhlavuoden kunniaksi valaistu Helsingin tuomiokirkko.

Hieno reissu takana! Kyllä on hieno kaupunki tuo Helsinki, meidän pääkaupunkimme!