perjantai 31. heinäkuuta 2015

Juhannus




Palaan kuvissa juhannukseen tai oikeastaan sen jälkeiseen aikaan. 
Lähdimme Hailuotoon. 
Nauttimaan merenrantamaisemista ja uimaan..
Heikoksi jäi tavoitteemme. 
Kun pääsimme Hailuotoon, oli siellä itikoita enempi ku lapissa konsanaan. 
(tai ainakin yhtä paljon)




Lähdin katsomaan maisemia viisivuotiaani kanssa. 
Jäi maisemat näkemättä, melkein, kun piti kokoajan huiskia itikoita.




Ihanat maisemat!
Kuvassa näkyvät läiskät on itikoita kameran linssissä!!
Ei toiminu eläinsuodatin 
(mutta ei siinä ainakaan apinoita näy, että ehkä se toimikin ;) )




Yöllä tuli ukonilma.
Ja minä valvoin salamoita ja jyrinää kuunnellen.
Onko asuntovaunu turvallinen ukonilmalla?
Ei oo... vastasi mies viereltäni..
Ja minä valvoin sitäki enempi ja ihmettelin,miten toinen niin rauhassa nukkui.
Ei aamulla muistanu kysymystäni, saatikka että olisi vastannut siihen...

Tuon ukkoskuuron aikaan lähti kaksi venettä miehineen kalastamaan. 
Se on lähdettävä, jos toimeentulo on siitä kiinni, ilmalla kuin ilmalla.
Sateen jatkuessa he palasivat takaisin kalalaatikoita veneestä nostellen.





Vaikka ilma oli märkä ja harmaa ja itikoista sakeanaan, 
ei merimaisema saa kylmäksi.
Haaveeksi jäi rannalla räpiköinti ja auringosta nauttiminen.
Aamu-uinnilla sentään kävin.






Kyllä näissä maisemissa on hyvä olla.





Jätimme Hailuodon vierailun hyvin lyhyeen ja jatkoimme matkaa.
Sade kulki mukanamme.

Niihin tunnelmiin myöhemmin.


Toivottavasti tänään ei sada!






torstai 30. heinäkuuta 2015

Jotain uutta

Luin eilen aikaisempia kirjoituksiani ja ajattelin,
 että olenkin joskus osannut kirjoittaa paikoin ihan luettavaakin tekstiä.
Pitkän aikaa blogini on elänyt hiljaiseloa. 
En ole jaksanut kirjoittaa. 
En ole jaksanut lukea kenenkään muunkaan kirjoituksia. 
En ole jaksanut kuvata kauniita kuvia. 
En ole jaksanut oikein mitään. 

Se ei tarkoita sitä että en olisi halunnut jaksaa tehdä kaikkea noita edellä mainitsemiani asioita ja paljon paljon muuta. Mutta, olen ollut väsynyt. Kaikkeen. Eikä sekään sitä tarkoita, että haluaisin olla väsynyt kaikkeen. Ei tosiaankaan. Haluaisin jaksaa.  
HALUAISIN!!

Kaikesta olen karsinut niin paljon pois, kun se vain on ollut mahdollista. 
Silti on tuntunut ettei jaksa niitäkään pakollisia, joita ei voi enää karsia.
Ruuan laittoa ja pyykin pesua 
ja kasvattamista.
Ihmistaimien kasvattamista nimittäin.
(eikä se työ tule koskaan onnistumaan kehuttavasti)

En ole tänä vuonna kasvattanut yhtään kasvin tainta. 
En vaikka puutarhuriksi joskus olen itseni opiskellut.

Mutta ei se sitä sano, etten mitään olisi tehnyt.
Yksi siskoistani aina hymähtää jos puhun etten ole jaksanut, 
sillä hän näkee ja tietää ettei meillä ihan jouten olla oltu. 
Eikä ollakkaan. 

--------------

Ainakin kolme uutta asiaa perheemme elämään on tullut tänä kesänä.



Viljami-kukko ja kanarouvat, Ella, Aada ja Rilla.


Kun on kanat hommattu, eikä mitään ikäloppuja vanhuksia, vaan ihan nuoria, muninnan aloittavia. 
Pitää niille tehdä talviasuttava asunto.
Tästä se alkaa..



lähtökohtana oli, ettei kaupassa käydä kun kanalaa tehdään. 
No, sähkötavaraa piti käydä hakemassa. 
Sillä pitäähän niille lämmintä ja valoa saada talven pimeimpään ja kylmimpään aikaan. 


Jotain muutakin uutta meidän tontilla ja elämässä.


Pelti kylpytynnyrin savutorven päällä on suojelemassa talitintin poikasia savulta. 
Nyt pelti on jo poistettu, kun poikaset on lähtenyt pesästä. 
Pönttö on vielä siirtämättä toiseen puuhun. 
Se täytyy tehdä ennen ensi kevättä, ettei tuota peltiä tarvitse enää puuhun ripustaa.


Ja se kolmas;


Jotakuta saattaa hymyilyttää. 
Mutta kuvitteleppa, että sinulla on kuusi tyttöä 
ja pojan viikarit on vielä yhtä lukuunottamatta päiväkoti-ikäisiä. 
Eikä isällä ole koskaan ollut mopoa, eikä liioin äidillä.
Mitenniin meidän tyttö haluaisi mopon?
Mutta niin vaan halusi.
Siksi, että pääsee, täältä maalta, helpommin kulkemaan kavereiden luo.
Ollaanhan me kuskattukkin. 
Mutta täytyy sanoa, että onhan se eri juttu, kun ei joka risaukseen tarvii autoo käynnistää.
Kun olis vaan varovainen liikenteessä. 
Ja maltillinen, eikä tarvitsisi kelleen mitään näyttää..

---------------

Tämä kesä on ollut vähintään yhtä ihmeellinen kuin viime kesä.
Viime kesänä ihmetys oli lämpö, josta saatiin nauttia, tahi sitä tuskailla.
Tämän kesän ihmetys ja ärtymys on kylmyys ja vesisade.
Mutta, kun ensi viikolla lähden töihin taas, ei kesän tarvitse enää tullakkaan.
Tulkoon, toivottavasti, vuoden päästä!

Sitä odotellessa. 
Mutta ennen sitä syksystä ja talvesta nautiskellessa.
(ja tietenkin syksy on märkä ja pimeä ja talvi musta ja säkkipimeä)

TOIVOTTAVASTI EI!





Nykyisin kaipaan yhä enempi meren ääreen. 
Siinä on jotain todella kiehtovaa.
Ehkä joskus voin niissä näkymissä viettää enempi aikaani.
Toiveissa on hyvä elää.


Ps. Ne viime postauksen tossutkin muuten valmistui viime viikolla :)

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

koukuttunut

Ulkona sataa vettä.
Minä meinasin tänään hakata polttopuut loppuun, jotka jäi eilen hakkaamatta, kun en kertakaikkiaan enää jaksanut. Enkä ole muutenkaan joutanut halonhakkuuseen moneen vuoteen.
Nyt oikein nautin hommasta. Vaikkakin lähtökohta sille työlle oli kaikkea muuta kuin nautinnollinen.
Kiivastusta piti lähteä purkamaan kirveen varteen.
Kesken työn naapurin isäntä tuli halkokuljettimen kanssa. Oli itselleen rakennellut sellaisen ja toi sen meille testikäyttöön, kun ei itse tarvitse sitä juuri nyt. Ihana naapuri!!
Kuljettimesta intoutuneena haloin melkoisen siivun kasasta liiteriin, mutta en sitten millään jaksanut kasaa kokonaan.
Pihasaunan lämmössä venyttelin kireitä lihaksia ja hermoja.

Tänään sitten sataa vettä. Kyllä kait ne halot käyn vielä tälle päivälle halkomassa loppuun.
Mutta nyt innostuin virkkaamaan. Tai jo eilen aloittelin ja koko aamun olen jatkanut. Ei voi lopettaa... sen verran koukuttavaa puuhaa. Ja hullun kiilto silmissä odotan koukulta valmista työtä. Se on sitten eri asia milloin se sieltä tulee ja minkä näköisenä. En nimittäin ole koskaan virkannut mitään järellistä. Peruskoulussa aikanaaan virkkasin vauvalle myssyä, lopputuloksena oli tyynynpäällinen :/
Olisko jossakin ollut vika? Virkkaajassa vai opettajassa, langassa vai koukussa? Mutta mitäs tuota enää muistelemaan. Se tyyny joutui jossakin välissä roskiin. Ei ole enää muistuttamassa itsestään.

Enpä ole joutanut juuri ompeluksiin ja neulomuksiin koskea lähiaikoina, kaikki liikenevä aika on mennyt opiskeluun. Mutta nyt se on ohi!! Luit oikein. Opiskelu on ohi!! Tiistaina oli kaksi näyttöä ja ne meni hyväksytysti läpi. Molempien aiheiden portfoliot meni opettajalle tarkistettavaksi. Mutta ei niistä hylsyä tule, siitä uskallan olla varma. Eli olen valmistunut!!! VIHDOINKIN!! Jo oli aikakin.
Lopultakin elämässä jää muullekkin aikaa. En ole sitä vielä täysin sisäistänyt, mutta kyllä se pikkuhiljaa alkaa tajuntaan iskeytymään. Todistuksen saan vasta kesäkuun lopulla. Ja rahan, joka odottaa kaikkia oppisopimuksella tutkinnon suorittaneita, ainaki tällä alalla. Sillä rahalla olen luvannut ostaa itselleni kunnon pokkarin. Sitä odottelen innolla. Lisäksi lähden valokuvauskurssille. Jospa sille harrastuksellekin olisi nyt enemmän aikaa.




Nyt olen siis koukuttunut virkkaamisesta. Maksoin ohjeesta, mitä nyt teen. En eläissäni olisi uskonut että sorrun joskus sellaiseen. Nytkin kyllä mietin kovasti ja ajattelin, että jos en koskaan onnistu saamaan mitään järkevää aikaiseksi niistä ohjeista ja sitten se raha on mennyt ihan hukkaan..
Mutta lupaavalta näyttää, tässä vaiheessa. Lopussa vasta pääsee näkemään miten oikeesti kävi. Haluaisin nähdä tuloksen pian, siksi ei malttais tuolista nousta muuhun hommaan. Onneksi siis sataa vettä. Mutta kun sisällä ei ole tuota sadevaaraa ja täälläkin on tekemistä.... Ja lasten ilmapallokiukuttelua jne. Onko kenelläkään muulla vappuna kiukuttelua ilmapalloista? Niin, että välistä tekis mieli ottaa parsinneula ja vaivihkaa käydä puhkomassa kaikki pallot?

Täällä on sivusto josta tilasin ohjeen tämän hetkiseen koukutukseeni.
Sitten kun olen tehnyt nuita heti usemman parin, tämän koetyön jälkeen, keskityn tähän ohjeeseen.
Tuon luulis olevan nopeampi toteuttaa. Saiskohan tehtyä lastenhoitajalle, ennen viimeistä hoitopäivää? Ensi syksynä ei meiltä mene enää lasta sille hoitajalle.

Nyt, kun olen tehnyt tossuista molemmat pohjat, alkaa jo jonkun aikaa tuntunut vaiva äitymään niin kipeäski, että saankohan tossut valmiiksi asti. Nimittäin sormien nivelet. Vaiva alkoi jo ennen joulua, ollut välistä parempana, välistä huonompana. Nyt on niin kipeät että ei ois järkevää virkata. Mutta jätänkö tossut kesken?! En malta jättää. Elämä jatkuu, kivuista huolimatta. Mukavahan se ois tietää mistä tämä kipu johtuu, jos siihen vaikka saisi jonkun avun.

Noin kirjoitin toukokuun toisena päivänä. Nyt on jo kuudes päivä. Sain halot hakattua loppuun ja lisää on haettu metsästä. Olen käynyt verikokeissa, niin kipeäksi meni nivelet, että haluan saada selville missä vika. Tulevaisuus näyttää mitä se on.

Muutama kuva tämän hetkisestä projektista. En tosiaan ole ennen virkannut, joten joudun
opettelemaan. Onneksi on olemassa internet, josta löytää ohjeen ja neuvon melkein ongelmaan kuin ongelmaan. No ainakin melkein.






Olen utelias näkemään saanko koskaan tossuja valmiiksi. Tai oikeastaan en epäile niiden valmistumista. Se kiinnostaa enempi minkälaiset niistä tulee... Ja eikö vain nämäkin tossut olis ihanat? Saisinkohan tehtyä nuorimmaiselleni hoitotossuiksi?..


  
Utelias orava työnsi päänsä melkein kameraani kiinni.. Tsiikailin kamerallani lähimaisemaa, kuvakulmaa etsien  ja aivan yllättäen kameran edessä olikin orava.


torstai 2. huhtikuuta 2015

20 vuotta


Kun mä seison hiljaa mun rannallain 
kenet löydän rinnaltain
mieli tarttuu tuulien huokailuun
kun käy pilvet eteen kuun.

Tuhat toivetta kanssani mun
lausua sä voit 
tähden lentoja kanssani
kahden unelmoit,
tämän hetken tahtoisin tallettaa
kun on hiljaa taivas maa.




Aina kaipaa ihmistä ihminen
minä jostain tiedän sen
ikävöiden rannalla kuuntelen
yö on liian hiljainen.

Tuhat toivetta kanssani mun
lausua sä voit
tähdenlentoja kanssani
kahden unelmoit,
tämän hetken tahtoisin tallettaa

kun on hiljaa taivas maa.


Iltataivaan hehkua heijastaa
joka siltaa rakentaa
yli sillan tuon minut kuljettaa
hyvästellen katoaa. 

Tuhat toivetta kanssani mun
lausua sä voit
tähdenlentoja kanssain kahden unelmoit,
tämän hetken tahtoisin tallettaa
kun on hiljaa taivas maa.

Puhu taivaanrannat mä kuuntelen
puhu vaikka pyydä en
meren aallot harteilla kantaa sen
tuo rantaan keinuen.

Tuhat toivetta kanssani mun
lausua sä voit
tähdenlentoja kanssain kahden unelmoit,
tämän hetken tahtoisin tallettaa
kun on hiljaa taivas maa.



Sama taivas ihmisten ylle käy
vaikkei tähdenlennot näy
kerran huomaan pilvien hälvenneen
löydän tähdet uudelleen. 
-Cuulas

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kirjahylly ja ikkunanäkymiä



Sain Tosimummolta toiveen kuvata kirjahyllykaunottareni.
Minähän tein työtä käskettyä.
Olen ollut lapsellisen onnellinen tuosta hyllystä
Kun sen vihdoinkin sain omaan olohuoneeseeni.
Kuolasin sitä monta vuotta työpaikallani ja lopulta sain luvan tuoda sen kotiini!
Ei siis ihme että kylässä käynyt kälyni nimesi sen kateuskirjahyllyksi.












Maali on lohkeillut ja kulunut. 
Minusta se tekee hyllystä vaan kauniimman ja arvokkaamman.

Eräässä arvonnassa mieheni voitti pääpalkinnon; vauvan kehdon.
Olin hetkeä aikaisemmin sanonut että meille tuo ei mahtuisi mihinkään jos voitettais,
Pitäis laittaa katosta roikkumaan.
Mutta ei mennyt hetkeä kuin kuulin että voitto tuli meille.
Ylpeänä kannoin kehdon kotona sairastavalle miehelleni.

Eihän se meille mahtuisi, jos oikein tarkkoja ollaan.
Mutta olohuoneessamme se silti on ollut siitä lähtien.
Aina siinä istuu kahdesta nuorimmaisesta toinen lukemassa.
Pari kertaa viisi vuotias on jalat pystyssä nukahtanut siihen.
Ja nuorimmainen on siinä nukkunut monet unet.
Viime viikolla sairastaessaan nukkui siinä päivät läpeensä.
Minä istuin nojatuolissa neuloen,
jalalla potkin vauhtia kehdolle.
Jos hetkeksi vauhti pysähtyi
kuului kehdosta kuiskaus:
"Äiti hyttytä".



Olohuoneesta on suuret ikkunat pihallemme.
Niistä on mukava seurata ulkoilmaa ja elämää.
Elämä on täällä maalla pääasiassa sitä mitä lintulaudalla tapahtuu.
Muutama auto ajaa päivässä ohi.
Mieluummin minä lintuja ja luontoa seuraankin kuin erimerkkisiä ja -värisiä autoja.


Aika komea ilmestys tämä käpytikkauros.








Ikkunan takana on iso ja vanha pihlaja. 
Osin jo niin huonossa kunnossa, että sitä uhkaa kaataminen.
Se harmittaisi suunnattomasti.
Sillä mikä sen kauniimpi on kuin tuo vanha puu ikkunanäkymänä?
Se oli viime syksynä marjoista punaisena.
Niitä on riittäny kevääseen asti linnuille syötäväksi.









Myös oravat käy lintulaudalla ja talipalloja nakertamassa.
Kissa on tosin pitänyt aika hyvin oravat pois pihastamme.
Minusta se on tosi symppis otus.
Mutta turhan nopeasti se tyhjentää lintulaudan vaikka se olisi kuinka iso.
Yksi orava ei ole vielä muuta kuin silmänilo
mutta jos niitä on seitsemän,
se alkaa olla jo liikaa.



Kissa lähettyvillä...


...äkkiä pakoon.....


Aurinkoista kevättä.
Luonnon ihmeitä ja
kevään etenemistä seuraten.






keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Haaveita






Viime syksynä siskojen kanssa tehty reissu mielessä.
Näissä kuvissa pitää välillä lämmitellä sisuksia.
Mutta ei tunnu riittävän. 
Varsinkaan kun siskoja on siellä taas ja lisää menossa.
Minäkin haluan!!



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Yö nuotiolla


Joskus elämä ei mene ihan niin kuin on itse ajatellut.
Joskus ei vaan jaksa enää sitä oravanpyörää mihin on kulkeutunut pikkuhiljaa. 
Joskus voi väsyä.
Silloin on pysähdyttävä.


Yksi tärkeimmistä ajatuksistani on ollut päästä yksin mökille.
Sille ei vaan tunnu löytyvän aikaa mistään.
Jostakin kumman syystä elämä voi olla sellaistakin.
Siksi sain yksi kaunis aamu ajatuksen lähteä laavulle yöksi.
Sääennusteesta katsoin sopivan päivän.
Ajatuksella että saisin nähdä kuun.
Onhan nyt täyden kuun aika.

Siis aloin pakkaamaan tavaroita. 
Hain varastosta rinkan, makuupussin, 
patjan, trangian.
Rinkan pakattuani lähdin hyvin ajatuksin liikkeelle.




Rinkan paino tuntui äkkiseltään harteilla raskaalta.




Mutta minulla ei ollut kiire mihinkään.
Hiki siinä silti tuli, ennen kuin olin laavulla.

Ilma oli muutaman asteen lämpimän puolella.
Viima oli jonkunlainen.
Edellinen retkeilijä oli jättänyt sen verran halkoja, että sain tehtyä nuotion.
Muuten nuotiopuut piti tehdä itse.




Puiden sahaus ja halkominen osoittautui hyväksi lämmittelykeinoksi yön pimeinä tunteina,
kun meinasi muuten palella.





Joskus kuuleen jonkun sanovan tämän vuodenajan luontoa harmaaksi.
Sanoja ei ehkä pysähdy katsomaan luonnon värejä.
Uskomattoman kaunista.







Tähän vuodenaikaan pimeä tulee aika pian.
Viiden maissa on jo melko hämärää.
Kuudelta laittauduin maaten.
(alla oleva kuva on otettu kännykällä)




Puolen yön aikaa nousin lopulta pussista, 
joka osoittautui aivan liian köykäseksi kahden asteen pakkasessa.
Päätin istua yön nuotiolla, jossa ehkä pysyisin lämpimänä paremmin.
Tässä vaiheessa puiden sahaus oli oikein oiva keino lämmittelyyn ja samalla tietenkin takasin itselleni lämpimämmän olon nuotion ääressä.
Huono puoli tuossa istuissa oli se, 
että väsymykseltä ei paljon jaksanut järellisiä ajatuksia ajatella.
Silloin olisi saanut käytettyä hyödyksi yön pitkät tunnit.

Uskomattoman pitkä on marraskuisen yön pimeys.
Nukuin jonkun tovin istualleen. 
Nuotiokin oli siinä sammunut.
Ja oli alkanut lumihöytylää leijailemaan.

Vaan eipä olisi voinut odotetumpi ja kaivatumpi olla valon kajo, 
joka aamulla hiipi pikkuhiljaa näkyviin.
Se oli riemullinen hetki.
Kuin uusin voimin laitoin kahviveden tulelle. 
Sahasin taas puita, seuraavallekkin kävijälle.




Yöllä oli rantavesi jäätynyt.
Rantakaislikkoon oli pakkanen taiteillut timantteja.





Aamulla ei yön kylmyys enää vaivannut.
Valvotusta yöstä huolimatta kuin uusin voimin nostin 
vähän keventyneen rinkan selkääni ja lähdin kävelemään autolle. 
Nautin siinä kävellessä täydellisestä hiljaisuudesta.
Omien askelten rapina oli ainoa ääni.

Reissun jälkeen oli voittajafiilis. 

Seuraavana päivänä googlasin makuupusseja.
Niitä on tosiaan äärilaidasta toiseen. 
Niin hinnan kuin säänkestävyydenkin saralla.
Minä yllätyin tiedosta, 
että -40 asteen pussissa
 ihanteellisin nukkumalämpötila on 
naiselle -11 astetta,
miehelle -19 astetta.
Tuo -40 on hypotermiaraja.

Pussi on vielä ostamatta.
Mutta tuo reissu sytytti kipinän lähteä uudelleen.
Täydenkuun aikaan.
Jolloin kuu myös näkyisi.
Nimittäin nyt ei kuu minulle näyttäytynyt.


Mukavia yöretkiä kaikille niille, jotka sellaisia suunnittelee ja päättää myös toteuttaa.
Voin suositella lämpimästi, kylmästä kokemuksesta huolimatta.